Aavan matkaa voi seurata nyt seuraamaan numeroituna Aavan reitti -välilehdeltä. Nettiselain kannattaa päivittää, sillä vanhemmilla selaimilla kartta ei näy sellaisena kuin pitäisi.
Aava viihtyi vuodenvaihteen ajan sisämaan puolella. Se kävi mm. aivan Laitilan keskustan tuntumassa. Sisämaassa sitä todennäköisesti pidättivät haaskat. Pakkasten kiristyessä haaskat kuitenkin jäätyivät, ja merikotkien kuten Aavan on vaikea saada jäisestä haaskasta mitään irti.
Tammikuun puolen välin tietämillä Aava jälleen suuntasikin kohti merta. Rannikot ovat jo jäässä ja Aava pysähtyi vasta Velkuan saareen (Velkuan saaren jäätilanne).
Seuraava Aavan paikannus saatiin 19.1. Aava oli tuolloin ehtinyt jo Ahvenanmaan puolelle. Viime päivät Aava on tutustunut Ahvenanmaan itärannikkoon ja se on tällä hetkellä rannikon pohjoispuolella. Ahvenanmaa onkin tunnetusti tärkeä merikotkien talvehtimisalue.
Uusivuosi käynnistyi varsin yllättävällä yhteydenotolla. Vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä paikallinen lintuharrastaja Marko Dahlman soitti ja kertoi, että Huittisten Lauhasta oli tullut ilmoitus pellolla kyyhöttävästä kuikasta tai kaakkurista. Paikallisen kylän asukkaat olivat löytäneet linnun.
Kyläläiset eivät olleet onnistuneet saamaan lintua sen paremmin lentoon kuin kiinnikään, ja näin ollen he tarvitsivat apua. Marko hälytti siis minut mukaansa ”linnunpelastuspartioon”. Perillä meitä odotti kuikka, joka ei päässyt itse pellolta lentoon.
Kuikkalinnulle ja monille muillekin sukeltaville lintulajeille on tyypillistä, että niiden jalat sijaitsevat ruumiin takaosassa. Jalkojen takainen sijainti taas on syynä siihen, että laskeuduttuaan maalle ne eivät pääse sieltä enää lentoon. Aina silloin tällöin sukeltavat lintulajit kuten kuikat kuitenkin hämääntyvät esimerkiksi kosteasta asfaltista ja laskeutuvat tielle veden sijaan.
Pellolla kyyhöttävän kuikan selän suomukuviointi sekä pään väritys ja muoto paljastivat meille, että kyseessä oli viime kesän poikanen. Se antoi helposti lähestyä itseään. Lähestyin kuikkaa erittäin varovasti, sillä kuikan tikarimainen nokka voi tehdä osuessaan ilkeää jälkeä. Onnistuin kuin onnistuinkin väistämään iskut ja nappasin linnun syliini. Vapautin kuikan noin sadan metrin päässä virtaavaan vielä jäättömään Kokemäenjokeen, jonne kuikka jäi uiskentelemaan tyytyväisen näköisenä. Ja näin lintuvuosi 2012 oli saanut varsin mielenkiintoisen alun.
Talliimme muutti joulun alla uusi asukki. Tuttavani soitti minulle, että hän oli ottanut talteen tuulihaukan, joka oli maannut tiellä. Auto oli mitä ilmeisemmin törmännyt tien varressa saalistavaan haukkaan.
Olinkin useasti joulukuun aikana nähnyt haukan nähnyt saman haukan ”päivystämässä” Huittisissa Tampereelle menevän valtatien varressa. Sovin tuttavani kanssa, että hän tuo haukan minulle tarkistettavaksi. Tuttavani kaartaessa seurueineen pihaan minulle selvisi, että hän toi haukan minulle kesken omien häidensä. Melkoisen suurta siviilirohkeutta ja omistautuneisuutta lintuharrastusasialle vai mitä?
Päällisin puolin tuulihaukka vaikutti olevan ihan kunnossa, mutta se ei kuitenkaan lentänyt. Jonkinlaisen vamman se oli siis törmäyksessä saanut. Käsi- ja kyynärsiipi olivat kunnossa, mutta vasemmassa olassa tuntui olevan jotain vialla.
Laitoin haukan talliin yöpymään ja otin sille pakkasesta pari myyrää (löytynee joka kodin pakastimesta). Jackrusselin terrierimme Ellu otti myös osaa haukan ruokahuoltoon pyydystämällä pihastamme myyrän. Haukka sai siis myös aivan tuoretta tavaraa.
Haukka oli aamulla syönyt myyränsä ja vaikutti ihan pirteältä. Vasen siipi oli kuitenkin paljon jäykempi kuin oikea. Soitin Eläinlääkäriasema VeteriinTerhosen Hanna-Leenalle, joka ystävällisesti lupasi kuvata linnun. Jonkinasteista vauriota vasemmassa olkanivelessä on, mutta arvelimme, että levolla haukka saataisiin vielä kuntoon.
Tuulihaukan röntgenkuva vasemmasta olkanivelestä
Tuulihaukka on nyt asustellut tallissa parisen viikkoa ja lentää jo lyhyitä matkoja. Arvelen että sen voisi vapauttaa melko pian. Sen verran hyvin Tullis (poikani Konstan antama nimi) on kuntoutunut ja syönyt. Evääksi Tullikselle kelpaavat niin myyrät kuin hiiretkin sekä ihan kaupan jauheliha.
Tuulihaukkakoiras sattuu olemaan myös rengastettu. Rengastuspaikaksi paljastui Ypäjä ja se oli rengastettu poikasena vuonna 2008. Valtaosa tuulihaukoista muuttaa talveksi etelään, osa aina Afrikkaan asti. Jos myyriä on paljon, jotkut yksilöt, kuten Tullis, yrittävät talvehtimista Suomessa.
Vapaaehtoistyöni kohteen, merikotkan, suojelu on aloitettu 1970-luvulla, jolloin myös merikotkatyöryhmä myös perustettiin. Tuolloin Suomessa pesi enää n. 30 merikotkaparia ja suojelutyö tehtiin täysin vapaaehtoisvoimin.
Ryhmä järjesti kotkien talviruokintaa aina viime vuosiin asti, etsi merikotkien pesät, huolehti niiden rengastamisesta ja muusta tutkimustyöstä. Tänään voimme olla iloisia siitä, että merikotkan suojelussa on onnistuttu erinomaisesti. Siitä osoituksena ovat vuosittain noin 300 syntynyttä poikasta. Silti suojelutyössä riittää tekemistä edelleen. Etenkin uuden sukupolven suojelijoita kaivattaisiin mukaan työhön.
MSD:n merikotkaprojektin alkusysäyksenä toimi WWF:n merikotkatyöryhmän vapaaehtoinen merikotkan suojelu. Työryhmän toimintaan voi tutustua esimerkiksi tämän videon avulla:
Peukaloisen retket ovat varmasti tuttuja kaikille 1980-luvun lapsille. Nils Holgersson matkasi tunnetussa tv-piirretyssä Martti hanhen selässä. Nykytekniikkakaan ei vielä pysty antamaan samanlaisia kokemuksia ja todellista lintuperspektiiviä kuin hanhen selässä matkaava Nils Holgersson sai, mutta lintujen liikkeitä on mahdollista seurata esimerkiksi satelliittilähettimen avulla.
Satelliittilähettimellä varustettu Aava-merikotka rengastettiin Mustasaaressa Merenkurkussa. Aava tuli lentokykyiseksi noin 11 viikon iässä. Lähdettyään pesästä se tutustui lähiympäristöön emojen valvovien silmien alla ja eleli vielä näiden ruokittavana.
Syksyllä Aava jätti taakseen tutun ja turvallisen kotipesän, aloitti itsenäisen kotkan elämän ja lähti kohti suurta tuntematonta kotkan elämää. Lähdettyään kotipesästä Aava tutustui ensin synnyinympäristöönsä, kunnes se lähti pienelle retkelle pohjoiseen, Pedersöreen. Sieltä Aava palasi vielä takaisin synnyin sijoilleen, ennen kuin sen veri alkoi vetää länsirannikkoa pitkin kohti etelää.
Aavan nimestäkin voi päätellä, että merikotka viihtyy veden äärellä. Välillä Aava on tehnyt lyhyitä ruuanhakuretkiä mantereen puolelle, mutta se on palannut hyvin nopeasti takaisin rannikolle.
Nyt joulukuussa Aava on asettunut ainakin joksikin aikaa Uudenkaupungin seudulle. Ehkä se on löytänyt sieltä jonkun sopivan ruokapaikan, josta on riittänyt ammennettavaa pidemmäksi aikaa. Aavan tähänastiseen reittiin pääset tutustumaan tästä kartasta.
Aava on 2011 Mustasaaren Raippaluodossa syntynyt merikotkanaaras. Kesäkuun 28. Aavalle asennettiin satelliittilähetin. Selkään laitettavan lähettimen osti MSD Animal Health.
Satelliittilähettimestä saatujen tietojen avulla merikotkia voidaan suojella entistä paremmin ja näin myös Aavan elämää on mahdollista seurata Merikotkan matka -blogissa.
Aava-aiheen lisäksi Ville bloggaa muista luontoon ja eläimiin liittyvistä havainnoistaan. Tervetuloa Aava-merikotkan matkaan!
